21.12.2018

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 10.5.2016 nro 16/0310/4

Asian aikaisempi käsittely

X:n kaupunki onhakemuksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että Y:n kunta velvoitetaan korvaamaan X:n kaupungille A:n hoidon ja huollon kustannukset ensisijaisesti lastensuojelulain 16 a §:n nojalla ja toissijaisesti sosiaalihuoltolain (710/1987) 16 a §:n (1378/2010) ja 42 b §:n (1378/2010) nojalla 16.1.2013 alkaen. Lisäksi Y:n kunta on velvoitettava korvaamaan X:n kaupungille asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Y:n kunta on antanut selityksen, johon X:n kaupunki on vastannut.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt X:n kaupungin hakemuksen.

Hallinto-oikeus on hylännyt myös vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Lastensuojelulain 16 a §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä. Pykälän 3 momentin mukaan lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt. Jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista.

Lastensuojelulain 75 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle lain 12 luvun mukainen jälkihuolto 40 §:ssä tarkoitetun sijaishuollon päättymisen jälkeen.

Lastensuojelulain 76 §:n 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä jälkihuolto lapsen tai nuoren tuen tarpeisiin perustuva 30 §:n 4 momentin mukainen asiakassuunnitelma huomioon ottaen tukemalla lasta tai nuorta sekä hänen vanhempiaan ja huoltajiaan sekä henkilöä, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi tai nuori on, muun ohella siten kuin tämän lain avohuollon tukitoimia koskevassa 7 luvussa säädetään.

31.3.2015 saakka voimassa olleen sosiaalihuoltolain 16 a §:n (1378/2010) mukaan se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas. Säännös vastaa 1.4.2015 voimaan tullutta sosiaalihuoltolain (1301/2014) 60 §:ää.

Sosiaalihuoltolain (710/1982) 42 b §:n (1378/2010) 1 momentin mukaan lain 16 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla.

Kotikuntalain 2 §:n mukaan henkilön kotikunta on kyseisessä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Jos henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, hänen kotikuntansa on se kunta, johon hänellä on katsottava olevan kiintein yhteys asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen johdosta.

Saatu selvitys

A on otettu Y:n perusturvalautakunnan huostaan 1.11.2007. Jälkihuoltosuunnitelmasta 28.9.2012 käy ilmi, että A otettiin huostaan, jotta hänen kuntoutuksensa K:n perhetukikeskuksessa lasten kuntoutusosastolla voitiin toteuttaa. Ennen huostaanottoa A oli sijoitettuna avohuollon tukitoimena 18.8.2007 alkaen kuntoutusosastolla. A:lla oli ollut käytösongelmia kaksivuotiaasta alkaen. Hän käyttäytyi impulsiivisesti ja aggressiivisesti, eivätkä vanhempien voimavarat riittäneet hänestä huolehtimiseen. Kuntoutusjakson tavoitteiksi määriteltiin perheen tilanteen vahvistuminen, yhteisten hyvin hetkien löytyminen perheelle, satuttamattomuus kaikkien perheenjäsenten kohdalla, vanhempien voimavarojen lisääntyminen sekä aggressionhallinnan ja tunteiden ilmaisun keinojen löytyminen perheelle ja A:lle. Kuntoutusosaston loppuyhteenvedon mukaan A:n aggressiivinen ja levoton käyttäytyminen vähentyi huomattavasti kuntoutusjakson aikana. Kuntoutusjakson tavoitteena oli A:n kotiuttaminen vanhempien luokse, ja jakson aikana perheeseen tehtiin perhetyötä. A:n sijoitus perhetukikeskuksessa jatkui 31.7.2009 saakka ja 1.8.2009 alkaen hänet sijoitettiin kotiin. Huostassapito lopetettiin 1.2.2010.

Jälkihuoltosuunnitelman 28.9.2012 mukaan A oli kehitysvammapoliklinikan lääkärin lähetteellä TAYS:n lastenpsykiatrian päiväosastolla 7. - 22.6.2011. Hän sai diagnooseikseen aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, tarkemmin määrittelemätön älyllinen kehitysvammaisuus ja epätyypillinen autismi. Lastenpsykiatrian jakson tavoitteiksi sovittiin muun ohella aikuisten ohjeiden ja ryhmän sääntöjen mukaan toimiminen, asioista ja huolista kertominen, ahdistuksen ja itsetunnon pulmien käsittely ja väkivallattomuus. Loppuyhteenvedon mukaan A:n suurimpana ongelmana oli omaehtoisuus ja vaikeus hyväksyä rajoja.

Jälkihuoltosuunnitelmassa on edelleen todettu, että K:n perhetukikeskuksen kuntoutusjakson jälkeen vastuu A:n kokonaishoidosta siirtyi kehitysvammapoliklinikalle. Kuntoutusosaston loppuyhteenvedon mukaan hän tarvitsee pitkäaikaisesti tukitoimia ja kuntoutusta kunkin ikävaiheen vaatimalla tavalla ja huomattavasti ikäistään enemmän apua kaikissa arkitoimissa. A aloitti 7.1.2012 Z:n kuntoutuskeskuksessa vastuu- ja autismikuntoutusjakson. A:lla on oikeus jälkihuoltoon. Suunnitelmaan tehdyn kirjauksen mukaan kehitysvammahuolto järjestää A:lle ja hänen vanhemmilleen heidän tarvitsemansa palvelut. Lastensuojelullisten tukitoimien osalta on todettu, että A:ta ja perhettä voidaan tukea taloudellisesti myöntämällä tukea esimerkiksi A:n harrastuksiin.

A:ta koskeviin kehitysvammahuollon asiakirjoihin on 29.4.2013 kirjattu A:n kotikunnan muuttuneen X:ksi 15.1.2013. Asiasta on pidetty siirtoneuvottelu Y:n ja X:n vammaispalvelun ja lastensuojelun kanssa 8.2.2013. Kirjauksen mukaan kehitysvammahuollon järjestämisvastuu siirtyy X:lle ja lastensuojelun jälkihuolto säilyy Y:llä.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Asiassa on riidatonta, että A:lla on lastensuojelulain 75 §:n perusteella oikeus jälkihuoltoon ja että jälkihuollon kustannuksista vastaa hänen sijaishuoltonsa kustannuksista ajalla 18.8.2007 - 31.7.2009 vastannut Y:n kunta. Riidanalaista asiassa on se, onko A:n laitoshoito Z:n kuntoutuskeskuksessa 16.1.2013 alkaen lastensuojelulain 76 §:ssä tarkoitettua jälkihuoltoa, jolloin sen kustannuksista vastaa Y, tai toissijaisesti, onko asiassa kysymys sellaisesta sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jolloin vastuu laitoshoidon kustannuksista säilyisi sosiaalihuoltolain 42 b §:n perusteella Y:n kunnalla.

Lastensuojelulain esitöiden (HE 252/2006 vp) mukaan jälkihuollon tarkoituksena on pyrkiä helpottamaan lapsen tai nuoren kotiutumista tai itsenäistymistä. Tässä tarkoituksessa kunnan on tuettava jälkihuollossa olevaa lasta tai nuorta järjestämällä hänelle avohuollon tukitoimia ja antamalla muuta taloudellista tukea jälkihuoltotarpeen edellyttämässä laajuudessa. Jälkihuollon tarve kartoitetaan ja arvioidaan jälkihuoltosuunnitelmassa. Kyseeseen voivat tulla mitkä tahansa sosiaali- tai terveydenhuollon palvelut, joita on järjestettävissä lapsen tai nuoren yksilöllisen jälkihuoltotarpeen perusteella.

A:n huostaanoton ja sijoituksen aikana kävi ilmi, että A tarvitsee kehitysvammaisuutensa vuoksi pitkäaikaisesti tukitoimia ja kuntoutusta. Hänen hoitonsa keskitettiin vuonna 2009 TAYS:n kehitysvammapoliklinikalle. Huostassapidon päättymisen 1.2.2010 jälkeen A asui kotona ja aloitti hänelle Y:n kunnassa laaditun erityishuolto-ohjelman mukaisesti kehitysvammaisille tarkoitetun kuntoutuksen Z:n kuntoutuskeskuksessa 7.1.2012. X:n kaupunki on jatkanut A:n pitkäaikaista laitoshoitoa samassa paikassa erityishuolto-ohjelman 16.1.2013 mukaisesti.

A:n laitoshoidon tarve tammikuusta 2012 lähtien on perustunut ja perustuu hänen kehitysvammaisuuteensa, ja laitoshoito on järjestetty hänelle erityishuolto-ohjelman perusteella. Näin ollen ja kun otetaan huomioon lastensuojelulain mukaisen jälkihuollon tarkoitus, A:n kehitysvammalaitoksessa saaman hoidon ei voida katsoa perustuvan hänen lastensuojelulliseen tarpeeseensa, eikä sitä siten voida pitää lastensuojelulain tarkoittamana jälkihuoltona. Y:n kunta ei ole siten lastensuojelulain 16 a §:n perusteella velvollinen korvaamaan A:n hoidosta Z:n kuntoutuskeskuksessa 16.1.2013 lukien aiheutuneita kustannuksia.

A on perheen muuttaessa X:n kaupunkiin tammikuussa 2013 ollut 12-vuotias ja hoidossa kehitysvammaisuutensa vuoksi Z:n kuntoutuskeskuksessa. Kun otetaan huomioon A:n nuori ikä sekä se, että kotikuntalain mukaan lapsen kotikunta on se kunta, johon hänellä on muun ohella perhesuhteensa perusteella kiintein yhteys, asiassa ei ole ollut kysymys sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetusta tilanteesta. X:n kaupungilla ei näin ollen ole myöskään sosiaalihuoltolain 42 b §:n perusteella oikeutta saada vaatimaansa korvausta A:n hoidosta Y:n kunnalta.

Edellä todetuin perustein Y:n kuntaa ei voida velvoittaa korvaamaan A:n hoidosta Z:n kuntoutuskeskuksessa 16.1.2013 lukien aiheutuneita kustannuksia.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) 61 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tiina Hyvärinen, Leena Nurmi ja Kirsi Liukkonen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

X:n kaupunki on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

X:n kaupunki on valituksessaan vaatinut, ettähallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Y:n kunta velvoitetaan korvaamaan X:n kaupungille A:n hoidon ja huollon kustannukset ensisijaisesti lastensuojelulain 16 a §:n nojalla ja toissijaisesti sosiaalihuoltolain (710/1987) 16 a §:n (1378/2010) ja 42 b §:n (1378/2010) nojalla 16.1.2013 alkaen.

Lisäksi Y:n kunta on velvoitettava korvaamaan X:n kaupungille asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

X:n kaupunki on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

A on ollut Y:n perusturvalautakunnan huostassa 1.11.2007 - 1.2.2010. Tätä ennen, 18.8.2007 alkaen, A oli sijoitettuna avohuollon tukitoimena K:n perhetukikeskuksen lasten kuntoutusosastolle. Vuodesta 2008 lukien A:n hoito oli järjestetty TAYS:n kehitysvammapoliklinikalla. A sijoitettiin 1.8.2009 takaisin vanhempiensa luokse, ja huostassapito päättyi 1.2.2010.

Huostassapidon päättymisen jälkeen A aloitti Y:n kunnan erityishuoltoa koskevan päätöksen perusteella kehitysvammaisille tarkoitetun kuntoutusjakson Z:n kuntoutuskeskuksessa 7.1.2012 alkaen. A on viettänyt lomansa kotonaan. A:n äiti B muutti lapsineen X:ään 16.1.2013. A itse ei tosiasiassa muuttanut asumaan X:ään, mutta läheisen yhteyden vuoksi myös A:n kotikunnaksi muuttui X. Viimeksi mainitusta ajankohdasta lukien X:n kaupunki teki kehitysvammaisten erityishuolto-ohjelman mukaisen päätöksen A:n pitkäaikaisesta laitoshoidosta Z:n kuntoutuskeskuksessa.

Lastensuojelulain 75 §:n mukaan sijaishuollon päättymisen jälkeen sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto . Saman lain 16 a §:n 3 momentin mukaan jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista. Lastensuojelulain 76 §:n mukaan jälkihuollon sisältö on hyvin laaja. Se voi käsittää taloudellisten tukitoimien lisäksi myös vastuun jälkihuollon aikaisista terveydenhuollon kustannuksista.

Vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla. Vammaispalvelulain mukaiset tukitoimet ovat siten toissijaisia, myös jälkihuoltoon nähden. Tässäkin tapauksessa palvelua tulee tarkastella ensisijaisesti lastensuojelulain mukaisena jälkihuoltona.

Kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain säännösten perusteella voidaan myös päätyä samaan lopputulokseen eli Y:n kunnan korvausvastuuseen, jos edellä selostetun jälkihuoltoa koskevan sääntelyn mukaan tähän lopputulokseen ei voitaisi päätyä.

Kotikuntalain 3 §:n mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla. A on ollut sijoitettuna Z:n kuntoutuskeskukseen 7.1.2012 alkaen, ja hänen sijoituksensa on jatkunut myös 16.1.2013 tapahtuneen A:n äidin B:n muuton jälkeen.

Tilanne on rinnastettavissa aikaisemmin voimassa olleen sosiaalihuoltolain 16 a §:n ja uuden sosiaalihuoltolain 60 §:n mukaiseen tilanteeseen. Näissä tilanteissa vastuu muun ohella laitoshoidon tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla eli tässä tapauksessa Y:n kunnalla.

Y:n kunta on antanut selityksen.

Kysymyksessä on erityishuollon, ei lastensuojelun kustannusten korvaamista koskeva hallintoriita-asia. Asiassa ei ole tullut esille uusia seikkoja hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseksi. Valituslupahakemus tulee hylätä.

X:n kaupunki on antanut vastaselityksen.

Olennaista asiassa on, että A:n pitkäaikaisen laitoshoidon tarve on jatkunut kotikunnan muutoksen jälkeenkin. Tällaisessa tilanteessa vastuu laitoshoidon tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla eli Y:n kunnalla sosiaalihuoltolain (1982/710) 42 b §:n (1378/2010) mukaisesti. Tämän vuoksi X:n kaupunki katsoo edelleen, että Y:n kunta oli velvollinen jatkamaan päätöstä pitkäaikaisesta laitoshoidosta ja vastaamaan sen aiheuttamista kustannuksista.

Lisäksi voidaan katsoa, että A:n pitkäaikaisesta kehitysvammahuollon laitoshoidosta aiheutuneet kustannukset ovat olleet hänen jälkihuolto-oikeutensa nojalla katettavia. A:n sijoittaminen kehitysvammahuollon laitosyksikköön 7.1.2012 on tapahtunut tilanteessa, jossa hänellä on ollut jo pitkä historia lastensuojelun asiakkuudessa ja lastensuojelun tarjoamat keinot kuntouttaa häntä ovat olleet riittämättömät. A:lla on siis ollut samanaikaisesti lastensuojelun asiakkuus kehitysvammahuollon asiakkuuden rinnalla. Kuntoutussuunnitelmaa koskevissa neuvotteluissa on ollut mukana Y:n lastensuojelun sosiaalityöntekijä 24.9.2013 saakka. Laitoshoidon kustannusten voidaan katsoa olevan lain tarkoittamia jälkihuollon kustannuksia, joista vastaa Y:n kunta jälkihuoltovelvoitteensa nojalla.

X:n kaupungin vastaselitys on lähetetty tiedoksi Y:n kunnalle .

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

2. X:n kaupungin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, X:n kaupungille ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Timo Räbinä, Anne Nenonen ja Pekka Aalto. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.